Harrastuskoiran perustaidot   
Harrastuskoiran perustaidot kurssilla harjoitellaan harrastuskoiralle tärkeitä taitoja lajista riippumatta.
Kurssilla harjoitellaan mm.

-kontaktia
-paikalla oloa
-palkkaamista
-perusasento ja seuraamisen alkeita
-rauhoittuminen/taukokäytös
-kohdetyöskentelyä
-sheippaaminen
-takapään käyttö

Lopullinen kurssin sisältö määräytyy osallistujien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kurssi pidetään 4 koiran pienryhmässä.

Kurssi soveltuu erityisen hyvin nuorille koirille junnukurssin jälkeen ennen varsinaiselle lajikurssille osallistumista, mutta miksei myös vähän vanhemmillekkin jotka haaveilevat uudesta harrastuksesta.
Kurssi ei sovellu ensimmäiseksi kurssiksi, suosittelemme ensin pentu- ja junnukurssin tai aikuisten alkeiskurssin  käymistä.   Kurssille osallistuva koira ei voi olla aggressiivinen muita koiria kohtaan ja sen täytyy pystyä treenaamaan muiden koirien läsnäollessa.


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.