Ari Kuparinen
agilityvalmentaja

Ari on harrastanut ja kilpaillut agilityssä noin 12 vuotta ja kouluttanut yli kymmenen vuoden ajan. Arppa No toiminimellä hän on kouluttanut valmennusryhmiä noin kolmen vuoden ajan. Ari on osallistunut kolme kertaa EO-kilpailuihin Nonnih shelttinsä kanssa.

Aikaisemmista Arin valmennettavista menestyneimmät ovat Sanni Kariniemi ja Ville Liukka MM- ja EO yksilömitaleillaan. Lisäksi Ari on toiminut Stella sheltin (ohjaaja Sonia Delatte) kuntovalmentajana valmistautuessa vuosien 2018 ja 2019 MM-kilpailuihin.

Ari on ollut Sagin vuoden valmentaja 2016 ja 2019. Sekä toiminut maajoukkueen valmentajana EO-kisoissa 2017-2019 ja MM-kisoissa 2016-2019.