Kurssilla haetaan juuri teille sopivia "työkaluja" ohitustilanteisiin. Ja harjoitellaan ensin pitemmillä välimatkoilla eri kohteiden ohittamista. Kurssi sopii kaikenikäisille ja -kokoisille, erityisesti myös koirille, joilla ei ole ongelmia ohittaa muita koiria. Osa kurssikerroista voi olla ulkona.
Ohituskurssi ei sovi ensimmäiseksi kurssiksi! Ennen kurssin alkua suositellaan että koiran kanssa on harjoiteltu perusasioita tai käyty esim. pentu-, junnu-, arkitottis- tai aikuisten alkeiskurssi.
Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.