Sanna Jääskeläinen
Kouluttaja

Olen monipuolinen koiraharrastaja Järvenpäästä jolle koiran kouluttaminen on muodostunut intohimoksi. Eniten tokossa olen kisannut kultaisellanoutajallani Moonalla. Sen kanssa panostettiin tokoon päälajina ja kisattiin ihan kansainvälisellä tasolla. Moona valioitui Suomen tottelevaisuusvalioksi reilussa 1,5 vuodessa ensimmäisestä startista ja sen kanssa koettiin monta treeni-, kisa- ja koulutusreissua.
Suurimpia saavutuksia on Golden Ringin vuoden tokotulokas 2012, Golden Ringin vuoden tokokoira 2013 ja 2014, Golden Ringin vuoden tokomestari 2013, Uudenmaan Kennelpiirin piirimestaruus pronssia 2013 ja Kansainvälinen tokokoe Helsinki Messukeskuksessa 10 parhaan joukkoon pääsy 2013 EVL1-tuloksella. Sille yhdessä tekeminen oli mitä parhainta puuhaa.

Nyt kotona kasvaa yhden vuoden ikäinen kultainen Mindy jonka kanssa opetellaan yhteisen harrastamisen alkeita. Myös sen kanssa tähdätään tokossa kisaamaan ja tehdään tavoitteellisesti asioita.
Muita lajeja koirieni kanssa olen harrastanyt mm. nome, agility, rallytoko, näyttelyt, mejä ja paimennus.

Koulutustapani pohjautuvat tarjoamiseen ja positiiviseen vahvistamiseen. Haen jatkuvasti uutta oppia ja pohdin itse miten löytää kullekin sopiva tapa tehdä asioita. Minulla onkin loputon into paneutua koirien kanssa yhdessä tekemiseen, erilaisiin tapoihin kouluttaa niin ihmisiä kuin eläimiäkin. Ja se jos mikä on paras pohja josta ammentaa niin koulutettaville kuin itselleni. Tervetuloa mukaan kursseille!
maaliskuu
huhtikuu
toukokuu
kesäkuu