Käytösklinikka   

Tarvitsetko apua koirasi haastavaan käytökseen? Eikö ryhmäkursseilla saatu apu ihan riitä, mutta kotikäynti tuntuu liian suurelta panostukselta?

Kahden kerran käytösklinikalla saat apua yhteen ajankohtaiseen
ongelmaanne tehokkaasti ja edistymistänne myös seurataan
jatkotapaamisella.

Yleisimmin käytösklinikalla ratkotaan erilaisia ihmiseen kohdistuvia ei-toivottuja tapoja, kuten vasten hyppimistä, hihnassa vetämistä tai muita koiran ”huonoja tapoja”.
Mikä tahansa käy käytösklinikalla työstettäväksi, kunhan se ei
ole voimakkuudeltaan niin suuri, että lyhyt koulutus tekee enemmän
haittaa kuin hyötyä eläimelle.

Kokonaisuus koostuu kahdesta koulutuskerrasta Hyvinkään
eläinpalvelukeskuksen hallilla, jotka ovat 2 viikon välein toisistaan.
Molemmat tapaamisajat varataan ja maksetaan yhtä aikaa.
Tällä pyrimme sitouttamaan koiranomistajat pitkäjänteiseen
harjoitteluun ja muutoksen seurantaan.

Ensimmäisellä käynnillä selvitämme ongelman, teemme siihen
koulutussuunnitelman ja aloitamme harjoittelun. Sen jälkeen
harjoittelette kaksi viikkoa kotona arjessa, ja kahden viikon
päästä palaatte kouluttajan luo katsomaan mihin olette päässeet, ja tekemään jatkosuunnitelmat.
Kouluttajana toimii käytöskonsulttimme Lotta.

Huomaa! Käytösklinikat eivät sovellu erittäin aggressiivisille tai hyvin pelokkaille koirille harjoitusajan rajallisuuden vuoksi. Jos tarvitset apua remmirähinän tai eroahdistuksen kanssa, varaa suoraan käytöskonsultaatio kouluttajan kotikäyntinä.
Mikäli et tiedä soveltuuko käytösklinikan tunti koirasi ei-toivotun käytöksen pois opettamiseen, voit kysyä asiaa meiltä sähköpostitse
info@elainpalvelukeskus.fi



Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.